Olen lapsi tai nuori

Onko joku läheisesi satuttanut tai pelottanut sinua? Tai oletko nähnyt, kun joku perheessäsi satuttaa toista?
Jos joudut sinulle läheinen ihminen pelottaa tai käyttää väkivaltaa, kaikki ei ole hyvin.
Väkivalta on aina vakava asia. Erityisen vakava se on silloin, kun se tapahtuu omassa kodissa tai tekijänä on sinulle läheinen ihminen. Perheen aikuisten välinen väkivalta koskettaa aina myös perheen lapsia.
Turvattomuus, riidat kotona ja väkivalta ovat asioita mitkä hyvinvointiin. Avun pyytäminen voi tuntua pelottavalta ja ahdistavalta. Miksi minä? Oon varmaan ainoa, jolle on käynyt näin? Mitä musta ajatellaan, jos kerron tästä? Nämä ovat ihan tavallisia ajatuksia, niitä pohtii aika moni muukin. Sinusta voi tuntua siltä, että kukaan ei voi auttaa tai, että tilanne on sinun vikasi. Vastuu turvallisuudestasi on kuitenkin aina aikuisilla.
Väkivalta aiheuttaa usein pelkoa ja häpeää ja siitä voi olla siksi vaikea puhua. Vaikka puhuminen voi tuntua pelottavalta, kannattaa silti yrittää. Monesti jo se, että kertoo kokemastaan jollekin, auttaa ja parantaa oloa.
Apua on saatavilla ja kaikki voi muuttua paremmaksi. Sinulla on oikeus saada apua, vaikka joku aikuinen kieltäisi sen. Voit puhua sinulle tutulle aikuiselle esim. kotona, koulussa, nuorisotalolla tai lastensuojelussa. Jos et halua jutella tuntemillesi aikuisille, olet tervetullut juttelemaan OnksOK -chattiin lapsia ja nuoria kohtaavien ammattilaisten kanssa. Jos olet itse käyttänyt väkivaltaa, sinulla on oikeus saada siihen apua.
Uskalla siis ottaa väkivalta puheeksi, näin voit saada apua tilanteeseen. Meidän chat auttaa nimettömästi ja luottamuksellisesti, tule sinne juttelemaan. Olemme siellä juuri sinua varten!
