Mies esitti kovin rikasta kun mentiin naimisiin. Aikalailla heti kuitenkin näin sen esityksen, että mitään rahaa ei ole, mutta ulospäin piti vaan saada näyttää muuta. Mies teki jatkuvasti lisää velkaa. Yritti minua saada moneen lainaan mukaan, mutta onneksi siinä vaiheessa omat silmät olivat jo auenneet. Yhteistiliin minut kuitenkin huijattiin mukaan. Sinne tilille meni suoraan minun palkkani, ja minulla oli sitten oikeus nostaa sieltä sata euroa kuukaudessa omiin juttuihin. Kerran nostin tililtä satasen sijaan kolmesataa, kun olin saanut kesälomarahoja. Ajattelin vain, että nostan nyt nopeasti sen itselleni ennen kuin mies ehtii sitä kuluttamaan. Se oli miehelle liikaa ja siitä jutusta nousi ihan valtava huuto. Kaksi viikkoa sitä samaa huutoa kesti. Rahankäyttöön piti aina pyytää mieheltä lupa. Joskus vanhemmat antoivat minulle rahaa. Se tuntui hirvittävän nöyryyttävältä kun normaalitilanteessa minulla olisi ollut rahaa.
Joskus ajattelin, että niin kuin olisin jossain Auschwitzissä. Elämä oikeasti oli kuin työleirillä. Ei olisi missään saanut käydä. Minun arvo ihmisenä tuntui olevan vaan siinä, kuinka tuottoisa olen, kuinka paljon tienaan ja kuinka paljon kulutan.
Monen vuoden jälkeen sitä saa vihdoin ”olla oman elämänsä herra”
Ensin jännitti miten pystyn hoitamaan omat raha-asiani. Oli tosi epävarma olo. Hallitsen asiat nyt mielestäni ihan hyvin, vaikka ex-mies sai ajattelemaan etten osaisi mitään hoitaa itse. Vaikka maksan nyt kaikki omat ja lapseni kulut yksinäni, niin silti rahaa jää omaan käyttöön enemmän kuin kymmeneen vuoteen koskaan aikaisemmin. Raha-asioista on ex-miehen kanssa käyty isoja riitoja eron jälkeen, mutta nyt olen puhtaalla pöydällä, vapautunut veloista. Mielestäni omat asiat on nyt paljon paremmin kuin miehellä, kun mietin hänen laskujaan ja mahdollisia uusia velkojaan.
Aikuisena ihmisenä saan nyt itse päättää omista asioistani, hoitaa itse omat asiani. Monen vuoden jälkeen sitä saa vihdoin ”olla oman elämänsä herra”.