Minun matkani narsistin kelkassa alkoi 2015. Olin juuri muuttanut nykyiselle kotipaikkakunnalleni. Olin vakaasti päättänyt, etten aloita uutta suhdetta, mutta toisin kävi. Heti muuttoni jälkeen tapasin miehen deittisovelluksessa, jonka olin uteliaisuudesta ladannut itselleni. Ehdimme käydä parilla treffeillä, kunnes minulla diagnosoitiin vakava sairaus. Tämän tuo esille siksi, että jälkeen päin ajateltuna, se oli tavallaan ”portti” sille, että mies pääsi luikertelemaan elämääni. Hän oli tukenani ja lohdutti mutta todellisuudessa hän keräsi sympatia-pisteitä lähipiiriltään. Kotiuduttuani sairaalasta, hän lupasi olla apunani mutta toisin kävi.
Alkuun kaikki oli täydellistä! Hän kehui kauneuttani ja kaikkea minussa. Oli huomaavainen, keskusteli asioista, oli romanttinen, oli oikea herrasmies. Hän kertoi haluavansa tasapainoista suhdetta etenkin, kun edellinen oli ollut todella vaikea, koska ex oli ollut päästään vialla, epätasapainoinen ja saanut raivokohtauksia. Olin onneni kukkuloilla, sillä kaikki vaikutti täydelliseltä. Aivan, liian täydelliseltä.
Ensimmäinen pahoinpitely tapahtui noin 9-10 kk tapaamisemme jälkeen. Olimme olleet viettämässä iltaa molemmat omilla tahoillamme mutta tulimme samalla taksilla kotiin. Huomasin jo taksissa hänen käytöksessään jotain ”jäykkyyttä” mutta en ajatellut asiaa enempää. Menimme kotiini yöksi, jossa myös teini-ikäinen tyttäreni oli kotona ja nukkui. Mies jäi syömään ja minä toivottelin hyvät yöt. Heräsin siihen, kun mies riuhtaisi minut sängyssä toisin päin. Hän alkoi repiä hiuksiani, potki leikkausalueelle (tiesi sen olevan kipeä), tuli päälleni istumaan, löi kasvoihini ja puri huuleni auki. Pahoinpitelyä jatkui jonkin aikaa, en tiedä miten mutta pääsin pakenemaan vessaan. Yritin soittaa hätänumeroon mutta en vain osannut, olin niin shokissa. Kuulin, kun ovi kävi ja tajusin miehen poistuneen asunnosta. Herätin tyttäreni, joka luonnollisesti järkyttyi tapahtuneesta. Hän soitti poliisit ja ystävättärelleni, joka tuli heti paikalle. Asiasta tehtiin rikosilmoitus ja yleinen syyttäjä vei asian oikeuteen. Siinä vaiheessa mies oli jo saanut minut puhuttua ympäri, eikä minulla ollut korvausvaatimuksia. Mies sai sakkoja. Oikeudenkäyntiin saakka mies pyyteli vuolaasti anteeksi ja etsi syitä käytökselleen.
Pahoinpitelyjä tapahtui tasaisin välein milloin isommin, milloin pienemmin. Ensimmäisellä ulkomaan matkalla, hän uhkasi heittää minut rotkoon pahoinpitelyn lisäksi. Lapsilleni hän kertoili, kuinka minulla napsahtelee päässä ja saan raivareita. En kertonut mitä siedin, en edes ystävilleni. Oli helppo pitää täydellistä kulissia yllä, koska highlite-hetket narsistin kanssa todellakin ovat sitä. Silloin tuntee olevansa rakastettu, tärkeä ja ainutlaatuinen.
Kerran purin miestä olkapäästä hänen pahoinpidellessään minua. Yritin päästä hänen alta pois ja purin. Hän otti puremajäljestä kuvan, jota käytti tilaisuuden tullen minua vastaan. Erään kerran hän pahoinpiteli minut niin, että se laukaisi minulle psykoosin. Jouduin päivystykseen ja siellä olin sekavana lääkärille kertonut pahoinpitelystä. Kävikin sitten niin, että mieheni tuli tapaamaan minua ennen lääkärin vastaanottoa. Kerroin, että minulla on vahva muistikuva, että hän on pahoinpidellyt minua, jonka vuoksi olin psykoosissa. Silloin hän kaivoi puhelimestaan noin kaksi vuotta vanhan kuvan purrusta olkapäästään ja sanoi, että jos otan pahoinpitelyn puheeksi, otetaan myös puheeksi se, että minä pahoinpitelen häntä. Lannistuin, lääkärille selittelin asiaa ja valehtelin.
Viimeisin pahoinpitely meinasi kirjaimellisesti koitua kohtalokseni. Olin ollut leikkauksessa, jossa molemmista nivusista oli poistettu imusolmukkeet syövän vuoksi. Ehdin olla yhden yön kotona, kun mies lähti illanviettoon. Lupasi tulla auttamaan minua haavojen sidoslappujen vaihtamisessa, toisin kävi. Mies kotiutui yöllä humalassa ja alkoi huutaa. Hän pahoinpiteli minua sängyllä, yritti repiä haavoista dreenin irti. Pakenin vessaan ja soitin hätäkeskukseen. Mies yritti saada vessan lukkoa auki. Soitin uudelleen hätänumeroon ja kerroin, että mies pyrkii vessaan sisälle. Poliisit hakivat miehen ja veivät putkaan. Aamulla ystäväni tuli katsomaan vointiani. Sanoin, että nyt pakataan minun tavarani. Menin ensin ystäväni luokse ja sieltä turvakotiin. Se oli minulle pelastus. Sain purettua asioita ja jäsenneltyä kokemaani. Ymmärsin ja heräsin tajuamaan sen, kuinka olin antanut itseäni kohdella. Sanoin ääneen sen, mistä olin vaiennut niin kauan.
Minä selvisin, vaikka helppoa se ei ollut. Vielä tänäkin päivänä saatan tuntea ikävää. En mieheen itseensä, vaan niihin huippuhetkiin. Mutta olen nyt onnellinen ja voin sanoa olevani selviytyjä.
Jos koet väkivaltaa, missään muotoa, yritä jaksaa katsoa totuutta silmiin. Väkivalta ei lopu, se pahenee kerta kerran jälkeen. Älä koe häpeää, sinä et ole tehnyt mitään väärää. Jos edes mietit, onko suhteesi terve ja voitko siinä hyvin, ota asia puheeksi ammattilaisen kanssa, esimerkiksi soittamalla turvakotiin. Avaudu, puhu jollekin. Pahempaa on jäädä.