Parisuhteeni alkoi ollessani 18. Henkinen väkivalta alkoi suhteessa hyvin pian ja fyysinen väkivalta nosteli päätään parin vuoden seurustelun jälkeen. Liikkuessamme puolisoni vertaili minua hyvin usein vastaantuleviin naisiin. Kaikki naiset olivat niin ihania. Yritin kaikkeni, että puolisoni kiinnostuisi myös minusta, turhaan. Kun puhuin tuntemuksistani, puoliso hermostui. Lukkiuduin vessaan tai lähdin kokonaan karkuun kotoa.
Tulin raskaaksi, jolloin emme enää liikkuneet yhdessä missään. Jollain kummallisella tavalla hän piti minut ”otteessa”. Meille syntyi vielä lisää lapsia ja puolison kiinnostus toisiin naisiin oli hyvin voimakasta. Psyykkisellä tasolla oli suurta kamppailua, milloin sängystäni löytyi korvakoruja tai muuta minulle kuulumatonta.
Tilanne alkoi lopullisesti kärjistymään ja eroajatukseni vahvistumaan vuosien saatossa. Öisin nukuin lasten kanssa turvassa lukitsemassani huoneessa, kännykkä tyynyn alla. Viimeisen kerran eräänä yönä, kun lähdin ”turvasta”, puolisoni yllätti minut ja alkoi potkia minua. Hän lopetti vasta, kun lapsi heräsi. Pelon sekaisin tuntein nukutin lapsen takaisin ja jouduin loppuyön seisomaan huoneen nurkassa. Heti kun liikahdin, tuli potku. Tällöin tein lopullisen päätöksen – otan lapset ja haen eroa.
”Lopulta ero kävi nopeasti”
Lopulta ero kävi nopeasti, jäin lasten kanssa ”yhteiseen” kotiin asumaan. Puoliso muutti pois. Lasten pelkoja on käsitelty useiden vuosien ajan. Vasta nyt 10 vuotta eron jälkeen voin asioista itsekin puhua. Eheytyminen ja naiseksi kasvamiseni ovat kuitenkin uuden puolison ja lapsen myötä arkipäivää.