Miehellä oli siihen aikaan hermo erityisen kireällä. Laitoin ruokaa, ja yksi sipuli putosi. Mies käski nostamaan, sanoin että nostan myöhemmin kun on kastikkeenlaitto kesken. Siinä samassa mies tuli ja otti mua niskasta kiinni. Sitten se sai mut nelinkontin lattialle. Meillä oli puuhellan edessä koiran vesikippo. Mies alkoi painamaan mun päätä sinne vesikippoon. Astia oli iso, kun se meidän koirakin oli hyvänkokoinen. Siinä kamppailtiin sillä tavalla, että yritin nostaa päätäni ylöspäin saadakseni happea. Mies sai painettua naamani veteen 4-5 kertaa. Minä itkin ja haukoin henkeäni. Ajattelin, että se on menoa nyt. Mies lopetti kun havahtui, mitä oli tekemässä ja kaiken tämän jälkeen oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Molemmat polvet olivat tilanteen jälkeen verillä, kun paloivat vasten mattoa.
Tapahtuneen jälkeen seuraavana päivänä anoppi tuli meille ja kysyi, mitä polvilleni on tapahtunut. Katsoin miehen päälle pitkään ennen kuin vastasin, että mä varmaan kaaduin. Ajattelin, että mieheni äiti olisi käsittänyt. Se vaan huokasi syvään ja sitten tuli hiljainen hetki.
”Nyt olen vapaa”
Nykyään kun kuulen jonkun sanovan, että ”ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku” niin ajattelen, että kyllä sekin voi kuulkaa olla mahdollista. Olin jo Turvakodissa, kun siellä ohjaajat herättelivät mua. Että kyseessä oli hukuttamisyritys. Tai että se ja se on alistamista, ja tuokin ja tuokin on väkivaltaa… En ollut itse sitä väkivaltaa enää niin tajunnut, mutta niinhän se on. Olin kai jo niin tottunut siihen, että mies teki minulle pahaa. Ja lapsen syntymän jälkeen en edes enää surrut itseäni, keskityin vaan suojelemaan ettei tee lapselle mitään.
Nyt olen vapaa, ja saan olla oma itseni. Saan laulaa kotona, puhua niin paljon kuin haluan, puhua ”liian lujaa”. Olen tavannut uuden miehen. Tämä uusi mies on turvallinen. Jollain tavalla sitä on oppinut ihmisistä katsomaan, kuka puhuu totta ja kuka ei. Tiedän, että siihen asti kun lapsi on täsyi-ikäinen, joudun jollain tavalla olemaan ex-mieheen yhteydessä ja ettei se tule olemaan helppoa. Tuntuu kuitenkin, ettei vuosikausiin ole tapahtunut näin paljon hyvää kuin mitä minulle on nyt jo yhdessä vuodessa ehtinyt tapahtua.