Naisiin kohdistuva väkivalta

Väkivalta on sukupuolittunutta. Tämä tarkoittaa sitä, että eri sukupuolet kokevat väkivaltaa eri tavoin ja eri määrissä.
EU:n perusoikeusviraston (FRA) mukaan Suomi sijoittuu Euroopan maista toiseksi naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydessä. Tilastokeskuksen mukaan noin puolet suomaisnaisista on kokenut fyysistä tai henkistä väkivaltaa tai seksuaaliväkivaltaa. Vajaa kolmasosa naisista on kokenut vainoa. Naiset kokevat parisuhteissa miehiä useammin pitkäkestoista, toistuvaa ja vakavaa väkivaltaa.
Miksi naisiin kohdistuvasta väkivallasta on tärkeää puhua omana ilmiönään?
Naisiin kohdistuva väkivalta rakentuu historialliselle naisten ja miesten välisten valtasuhteiden epätasavertaisuudelle, jonka myötä naiset ovat olleet alisteisessa asemassa sorron ja syrjinnän kohteena. Suora ja epäsuora väkivalta on ollut sorron ylläpitämisessä ja naisten yksilönvapauksien kontrolloimisessa olennainen taktiikka. Naisiin kohdistuva väkivalta yksilötasolla kytkeytyy siis aina myös laajempaan yhteiskunnalliseen ja historialliseen kontekstiin sekä sukupuoliperustaiseen syrjintään. Tämän vuoksi naisiin kohdistuva väkivalta on huomioitu kansainvälisissä sopimuksissa ihmisoikeusloukkauksena.
Naisiin kohdistuva väkivalta on usein sukupuoliperustaista, eli se kohdistuu naisiin nimenomaan naissukupuolen vuoksi. Tällä on myös välillisiä vaikutuksia naisten turvallisuuden tunteeseen, vaikka suoran väkivallan kohteeksi ei joutuisikaan, koska jatkuva uhka väkivallasta vaikuttaa turvallisuuteen.
Turvallisuus ja koskemattomuus ovat perusoikeuksia. Väkivallan uhka ja lähisuhteissa koettu väkivalta kohdistuvat naisiin korostuneesti, mikä kaventaa elämää ja loukkaa näitä perusoikeuksia.
Vaikka tasa-arvotyössä on viimeisen sadan vuoden aikana edistytty huimasti, eivät näitä ajatusmalleja ylläpitävät asenteet ole täysin kadonneet. Tasa-arvoa ja vapautta ei myöskään tule ottaa itsestäänselvyytenä, vaan niiden säilyttäminen ja edistäminen vaatii jatkuvaa työtä yhdessä.
It is in collectivities that we find reservoirs of hope and optimism.― Angela Y. Davis, professori Emerita University of California, Santa Cruz
Enska

Naisiin kohdistuva väkivalta on kaikkien asia
Suomi on edelleen yksi naisille turvattomimmista maista koko Euroopassa. Suomalaisnaisista peräti 47 % kertoo kokeneensa joskus fyysistä ja/tai seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa.
Lue artikkeli