Väkivallan lopettaminen

Väkivaltaisesta käyttäytymisestä on mahdollista päästä eroon ja väkivallattomia toimintatapoja voi oppia. Yksin tämä voi tuntua haastavalta, joten muutosprosessiin on hyvä ottaa luotettava ammattilainen tueksi.
Muutos alkaa väkivallan tunnistamisesta
Ensimmäinen tärkeä askel väkivaltaisen käyttäytymisen lopettamisessa on väkivallan tunnistaminen ja myöntäminen sekä itselle että läheisille. On normaalia, että oma väkivaltainen käyttäytyminen aiheuttaa häpeää ja syyllisyyttä ja väkivallan seuraukset pelottavat.
Vaikeat tunteet ja haasteet niiden sietämisessä voivat näkyä väkivallan vähättelynä, kieltämisenä tai väkivallan oikeuttamisena erilaisilla syillä. Se, että oma käytös aiheuttaa häpeän ja syyllisyyden tunteita on kuitenkin erittäin tärkeä viesti, johon kannattaa tarttua. Se kertoo siitä, että tunnistaa toimineensa väärin. Tästä tunnistamisesta on hyvä lähteä liikkeelle.
Omaa tilannetta on hyvä kartoittaa rohkeasti ja usein tieto lähisuhdeväkivaltailmiöstä ja väkivallan muodoista auttaa tunnistamaan omaa väkivaltaista käyttäytymistä. Väkivallan muotoihin voi tutustua itsenäisesti, mutta usein ammattilaisen kanssa käydyt keskustelut auttavat hahmottamaan tilannetta ja ymmärtämään omaa käyttäytymistään laajemmin sekä saamaan uusia keinoja toimia väkivallattomasti jatkossa.
Tulevia tilanteita varten on hyvä tehdä turvasuunnitelma. Tämä auttaa toimimaan väkivallattomasti niissä tilanteissa, joissa riski väkivaltaiselle käyttäytymiselle kohoaa. Turvasuunnitelman mukaisesti on hyvä myös keskustella läheisten kanssa väkivaltatilanteiden välttämisestä ja sopia etukäteen esimerkiksi siitä, miten tilanteesta voi poistua rauhoittumaan väkivaltaisen käyttäytymisen välttämiseksi.
Ammattilaisen tuella kohti väkivallattomuutta
Väkivaltaisen käyttäytymisen lopettamista tukee se, että omaa käyttäytymistä ja sen aiheuttamia reaktioita ja seurauksia saa käsitellä turvallisessa ympäristössä ammattilaisen kanssa. Yhdessä osaavan ammattilaisen kanssa voi käsitellä oman käyttäytymisen taustalla vaikuttavia asioita sekä pohtia ja suunnitella, miten jatkossa voisi valita toimia väkivallattomasti. Ensi- ja turvakotien liiton väkivaltatyön avopalveluihin voi ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä ja palveluihin voi tulla ilman lähetteitä maksuttomasti.
Apua omaan väkivaltaiseen käytökseen kannattaa hakea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kaikki väkivallan muodot tai riski väkivallan käyttämisestä on riittävä syy hakea apua omaan käyttäytymiseen. Väkivaltaisen käyttäytymisen lopettamiseen saa apua Apua väkivaltaan -chatista ja yhdistystemme palveluista.