Erosin ex-miehestäni, tyttäreni isästä kolme vuotta sitten.
Suhteemme sisälsi suurimmaksi osaksi henkistä väkiväkivaltaa, mutta jonkin verran myös fyysistä.
Tapasimme jouluna 2015 eräässä baarissa, tämän ennestään tietämäni miehen kanssa. Siitä alkoi suhteemme, joka eteni hyvin nopeasti. Maaliskuussa vaihdoimme kihlat, toukokuussa tein positiivisen raskaustestin ja kesäkuussa 2016 menimme naimisiin.
Hääpäivä oli kaikkea muuta kuin ”elämäni onnellisin päivä”.
Alttarille kävellessäni huomasin miehen olevan humalassa. Vaikka olimme sopineet, ettei alkoholia käytä kumpikaan, koska minä odotin lastamme.
Hääjuhlassa ex-mieheni veti viinaa kaksin käsin ja kun mainitsin asiasta, hän hermostui totaalisesti. Hän haukkui minut ja huuteli etten odota hänen lastaan, hän riehui ja oli käydä äitini päälle. Taisi haukkua myös omat vanhempansa. Miehen veli sai tilanteen rauhoittumaan niin, että päätin empimisestäni huolimatta lähteä hotelliin hänen kanssaan. Hotellissa riehuminen jatkoi ja minä sain siitä oman osani. Mies rikkoi huoneessa olevat juomalasit paiskaten ne lattialle ja töni minua ympäri huonetta. Kaaduin lattialle. Miehen mentyä vessaan, pakenin huoneesta. Odotin ulkona terassilla, että hän sammui ja menin takaisin huoneeseen nukkumaan. Sellainen oli hääyömme.
Henkinen väkivalta ja haukkuminen jatkui tuosta päivästä tähän päivään. Erosta on siis jo kolme vuotta. Avioliittomme kesti kolme ja puoli vuotta. Sen ajan fyysisen väkivallan uhka oli koko ajan läsnä. Kerran hän painoi henkitorveani niin, että olin tukehtua. Muuten se oli tökkimistä ja väkivallalla uhkailua. Henkisestä väkivallasta sai osansa myös tuolloin 11-vuotias poikani toisesta liitosta.
Seitsemän kertaa mies lähti omille, päiviä, joskus jopa viikkoja kestäville ryyppyreissuilleen. Hän teki tikusta riidan, jotta sai aiheen lähteä ja palasi aina syyttäen minua kaikesta. Seitsemän kertaa otin hänet takaisin, syyttäen myös aina itseäni, kunnes keväällä 2019 päätin, että nyt riittää.
Olin miettinyt eroa jo vuoden, mutta olin sinnitellyt yhteisen lapsemme takia ja koska mies lupasi aina muuttua.
Eropäivänä mies riehui kotona jälleen lasten nähden. Myös koira sai osansa, miehen potkaistua sitä, koiran alettua haukkumaan. Päätin, että nyt riittää. Otin häneltä kotiavaimet pois ja hän lähti omille teilleen. Laitoin eropaperit heti vireille, mutta hän ehti ennen niitä saatuaan jo kysellä, että ”laitetaanko me niitä”. Kuvitteli siis jälleen tulevansa takaisin.
Tämä eron jälkeinen kolme vuotta on ollut todella raskasta. Henkinen väkivalta ja provosointi jatkuu edelleen. Mies on yrittänyt hyötyä rahallisesti lapsen asioilla kiristäen. Aluksi hänellä ja lapsella oli valvotut ja tuetut tapaamiset. Tapaamisten kirjauksia vääristeltiin ja kaikki negatiiviset asiat jätettiin kirjaamatta. Jouduin vuoden taistelemaan myös kirjausten korjaamiseksi. Tiesin tapahtumien kulun, koska olin itse myös paikalla tapaamisissa, lapsen tahdosta. Yhtäkkiä mies sitten päätti olla tulematta tapaamaan lastaan, koska olin tehnyt rikosilmoituksen minuun kohdistuneista avioliiton aikaisista pahoinpitelyistä. Nuo rikosilmoitukset johtivat syytteisiin, mutta oikeudessa näyttö ei riittänyt. Hän siis pääsi kaikesta kuin koira veräjästä. Lastaan hän ei tavannut vuoteen kunnes sitten vaati tapaamisia uudelleen. Nyt lapsi ei enää halua tavata isäänsä, koska pelkää häntä.
Omaisuuden erottelu kesti kolme vuotta. Päätös tulee vihdoin toukokuussa 2022 lainvoimaiseksi, ellei ex-mieheni nosta siitä moitekannetta. Omaisuuden erottelussa hän yritti viedä kotimme, jonka olen yksin rakennuttanut. Näin, vaikka meillä oli avioehto.
Tässä kolmen vuoden aikana myös autoni renkaisiin on laitettu ruuveja ja viimeisimmällä kerralla renkaaseen oli viilletty puukolla. Mutta todisteiden puuttuessa ketään ei voida syyttää. Ex-mieheni ja hänen vanhempansa levittävät minusta valheita Facebookissa eri ryhmissä sekä asuinpaikkakunnallamme. Näin, vaikka ex-mieheni sai tuomion minuun sekä äitiini kohdistuvasta Kunnianloukkauksesta sekä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä vuonna 2021.
Vaikka ero on ollut raskas ja henkinen väkivalta jatkuu vielä tänäkin päivänäkin, olen todella onnellinen siitä, että uskalsin tehdä eropäätöksen. En ole kertaakaan katunut sitä. Kaikesta huolimatta olen nyt onnellisempi ja vahvempi kuin koskaan aiemmin elämässäni.