Turvakotiin voi tulla mihin kellonaikaan tahansa. Mikäli sinulla on lapsia, voit tuoda heidät mukanasi turvakotiin. Jos mahdollista, soita turvakotiin etukäteen ja kerro tulostasi. Kaikki sukupuoleen katsomatta ovat tervetulleita hakemaan apua turvakodista. Turvakodin vuorokauden ympäri päivystävistä numeroista saa myös puhelimitse keskusteluapua ja neuvontaa perheväkivaltaan liittyvissä kysymyksissä.

Jos pääset lähtemään turvakotiin rauhassa, voit pakata mukaan henkilökohtaiset tavarat ja vaatteita. Mikäli sinulla on lapsia, pakkaa tarpeelliset tavarat myös heille. Lapselle on myös hyvä ottaa mukaan suosikkilelu tai muuta pientä tuttua tekemistä.

Ensisijaista turvakodissa on väkivaltaa kokeneen turvallisuus ja väkivallan loppuminen. Turvakodissa ollaan kriisitilanteen vaatiman ajan, yleensä muutamasta päivästä kahteen kuukauteen. Väkivaltaa kokenut pääsee keskustelemaan kahdenkeskisesti väkivaltatyöhön erikoistuneen työntekijän kanssa.

Henkisen tuen ja avun lisäksi turvakodissa saa tarvittaessa apua käytännön asioiden, kuten esimerkiksi asuntoasioiden tai lähestymiskiellon, järjestämiseen. Henkilökunta on tarvittaessa asiakkaan mukana viranomaisneuvotteluissa. Vertaistukiryhmään osallistumalla voi työskennellä samankaltaisia kokemuksia omaavien kanssa.

Turvallisuuden lisäämiseksi ja väkivaltakierteen katkaisemiseksi väkivallan tekijälle tarjotaan apua Jussi-työn tai muiden väkivaltatyön asiantuntijoiden kautta. Tarvittaessa voidaan järjestää myös pari- ja perhetapaamisia, jos ne arvioidaan turvallisiksi.

Myös lapsia autetaan turvakodissa. Työn lähtökohtana on väkivallan todistajina tai kohteina olleiden lasten edun turvaaminen kaikissa olosuhteissa. Lapsille pyritään järjestämään kahdenkeskisiä tapaamisia työntekijöiden kanssa.

Turvakodissa oleminen on asiakkaalle maksutonta.

”Sellaista lohtua haluaisin jakaa, että asioilla on tapana järjestyä. Kannattaa ottaa kaikki apu vastaan, mitä sinulle annetaan. Silloin voi antaa itselleen luvan levätä. Jos saat joltakin viranomaiselta hoivaa ja turvaa, niin lillu siinä sen aikaa. Se on vaikeeta kun on hermostunut olo, mutta voimia pitää säästellä. Kyllä ne asiat siitä lutviutuu. Materialla ei ole mitään merkitystä, kunhan saa mielenrauhaa ja parempaa oloa.” Nainen, neljä kouluikäistä lasta

Lue myös tältä sivulta käytännön vinkkejä asioiden järjestämiseen eron jälkeen (vinkit löytyvät sivun lopusta).

Voit myös katsoa tämän sivun lopusta löytyvän videon (suomeksi sekä ruotsiksi), jossa Vaasan turvakoti esittelee tilojaan ja sitä, mitä turvakodissa tapahtuu.

 

Avopalveluihin voit olla yhteydessä, kun tarvitset apua ja tukea perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistamisessa, tilanteen läpikäymisessä ja siitä selviytymisessä. Jo pelkkä väkivallan uhka riittää avun hakemiseen. Kaikki sukupuoleen katsomatta ovat tervetulleita hakemaan apua avopalveluista.

Palvelun tärkein tavoite on väkivallan katkaisu ja turvallisuuden lisääminen. Lisäksi avopalveluissa autetaan käytännön asioissa ja annetaan tietoa myös muista palveluista, tarvittaessa muiden palveluiden kanssa myös yhteistyötä tehden. Palvelut räätälöidään aina asiakkaan tilanteen ja tarpeen mukaan. Palveluihin voi tulla myös nimettömänä.

Ensisijaisena työskentelytapana ovat yksilökeskustelut väkivaltatyön asiantuntijan kanssa. Lisäksi tarpeen mukaan voidaan järjestää myös apua koko perheelle – mahdolliset parin lapset mukaan lukien – yksilö-, pari- ja perhetapaamisten muodossa. Pari- ja perhetapaamisia järjestetään vain, mikäli se koetaan asiakkaan ja häntä auttavan työntekijän keskusteluissa riittävän turvalliseksi. Suurin osa yhdistyksistä järjestää myös vertaisryhmätoimintaa väkivaltaa kokeneille.

Palvelu on asiakkaille maksutonta.

Yhdistysten väkivaltatyön avopalveluista on haettu apua esimerkiksi seuraavanlaisissa tilanteissa, kun puoliso tai muu läheinen henkilö esimerkiksi

  • kontrolloi ja rajoittaa elämää
  • mitätöi ja alistaa
  • käyttää henkistä väkivaltaa
  • kontrolloi rahankäyttöä
  • tekee asioita, jotka pelottavat
  • uhkaa satuttaa
  • alistaa uskonnon varjolla
  • käyttää fyysistä väkivaltaa
  • väkivalta tai sen uhka koskettaa myös lapsia joko sen kokijoina tai todistajina

Väkivallasta pidättäytyminen on tärkeä taito. Väkivaltaisen käyttäytymisen hallinta on opittavissa, joten hae apua jo tänään! Useat Ensi- ja turvakotien liiton yhdistyksistä tarjoavat apua väkivaltaa käyttäville tai sen käyttöä pelkääville.

Apua hakeneet, jotka ovat käyttäneet väkivaltaa lähisuhteissaan, ovat hyvin erilaisia ikänsä, elämäntilanteensa sekä sosiaalisen ja koulutuksellisen taustansa puolesta ja väkivallan luonteenkin mukaan. Yhteistä asiakkaille on huoli omasta ja perheen tai parisuhteen tilanteesta sekä väkivallasta.

Tärkeimpänä tavoitteena on löytää yksilölliset keinot haastavien tilanteiden ennakoimiseen ja väkivallan käytön lopettamiseen. Lisäksi käydään läpi väkivaltaista käyttäytymistä ja puretaan uhkaaviin ja väkivaltaisiin tilanteisiin johtavia stressitekijöitä. Erityisen tärkeää on tunnistaa läheisten pelon, omien tunteiden ja väkivaltatilanteita edeltävä ilmapiiri.

Ensisijaisena työskentelytapana ovat yksilökeskustelut väkivaltatyön tai Jussi-työn asiantuntijan kanssa. Lisäksi tarpeen mukaan voidaan järjestää myös apua koko perheelle – mahdolliset parin lapset mukaan lukien – yksilö-, pari- ja perhetapaamisten muodossa. Jotkut yhdistykset järjestävät myös vertaisryhmätoimintaa väkivaltaa käyttäneille.

Palvelu on asiakkaille maksutonta.

Yhdistysten väkivaltatyön avopalveluista on haettu apua esimerkiksi seuraavanlaisissa tilanteissa:

  • Lasten tilanne huolestuttaa
    Lapset ovat hätääntyneet riitatilanteessa kotona kuullessaan huutoa ja tavaroiden särkemistä tai he ovat joutuneet johonkin vaaraan. Päiväkodista tai koulusta kantautuu viestejä lapsen vaikeuksista.
  • Edellisessä suhteessa on ollut väkivaltaa
    Uutta suhdetta aloittaessaan tai sen mahdollisuuksia miettiessään halutaan usein selvittää asioita, jotta entisen suhteen konfliktit eivät toistuisi uudessa suhteessa.
  • Väkivaltatilanne pelästytti
    Aikaisemmin ei ehkä ole ollut väkivaltaa – tai viimeisin pahoinpitely on ollut luonteeltaan ja seurauksiltaan poikkeuksellisen raju.
  • Oli niin lähellä, etten lyönyt
    Riidat ovat olleet sanallisesti rajuja. Mitään fyysistä väkivaltaa ei vielä ole tapahtunut, mutta pelko tilanteen hallinnan menettämisestä on suuri. Omat aggressiiviset tunteet ja ajatukset ovat ehkä tulleet yllätyksenä.
  • Parisuhteessa on ongelmia – missä vika
    Esiintyy mustasukkaisuutta, pahaa oloa ja ahdistusta sekä väkivaltaisia purkauksia tai pelkoa siitä, että jotain tapahtuu. Puoliso tai jokin viranomaistaho voi painostaa hakemaan apua väkivaltaiseen käytökseen.

Osittain lähteenä käytetty:
Jussi-työ, kokemuksia miesten kanssa tehdystä perheväkivaltaa ehkäisevästä työstä. Toimittaneet: Jukka Ihalainen, Matti Pennanen, Timo Rytkönen ja Panu Varjonen. Ensi- ja turvakotien liitto ry, 2000.

Uskalla hakea apua perheväkivaltaan

Onko joku läheisesi satuttanut tai pelottanut sinua? Tai oletko nähnyt, kun joku perheessäsi satuttaa toista? Oletko säikähtänyt omia väkivaltaisia ajatuksiasi tai käytöstäsi? Väkivalta satuttaa aina ja sen täytyy loppua. Hae siis rohkeasti apua! Sitä varten auttavia palveluita on olemassa: juuri sinua ja läheisiäsi varten. Jokaisella on oikeus turvalliseen elämään omassa kodissaan.

Jotain pahoinpidellään juuri nyt: soita hätänumeroon

Jos kotonasi lyödään äitiä, isää, sisarustasi tai sinua itseäsi, niin pyri soittamaan mahdollisimman pian hätänumeroon 112. Jos koet olosi turvattomaksi, niin älä jää kotiisi vaan lähde hakemaan apua naapureilta, sukulaisilta, ystävien vanhemmilta tai vaikka lähikaupan myyjältä. Vaikka tuntisit olosi kuinka yksinäiseksi, on ympärilläsi aina aikuisia, jotka ovat valmiina auttamaan. Ja muistathan: sinulla ei ole mitään hävettävää.

Kotona on turvatonta: soita turvakotiin

Kun olet soittanut hätänumeroon, voidaan sinut ja väkivaltaa kokeneet perheenjäsenesi ohjata lähimpään turvakotiin. Turvakotiin mennään yleensä aina yhdessä vanhemman kanssa, mutta työntekijät osaavat varmasti neuvoa mitä sinun kannattaisi tehdä ja mihin voit mennä. He osaavat myös kertoa kuinka saada mahdollinen lemmikkisi turvaan.

Turvakoti on paikka, jossa äidit tai isät lapsineen voivat asua silloin, kun kotona on väkivaltaa tai sen uhkaa. Sinä ja perheenjäsenesi saatte turvakodissa majoituksen vähäksi aikaa sekä apua väkivallasta selviytymiseen. Työntekijät ovat ammattilaisia ja he ovat paikalla ympäri vuorokauden. Turvakodissa ollaan useimmiten 2-3 viikkoa. Perheet nukkuvat turvakodissa yleensä yhdessä huoneessa. Lisäksi talossa on yhteisiä tiloja kaikille asukkaille kuten olohuone, keittiö ja sauna. Voit myös katsoa alla olevasta videosta, mitä turvakodissa tapahtuu.

Voit ottaa turvakotiin mukaan vaatteita, kirjoja, leluja, pelejä ja muita tärkeitä tavaroitasi. Turvakodista käydään myös töissä, koulussa ja päiväkodissa, joten voit ottaa mukaan myös esimerkiksi koulutarvikkeesi. Mutta jos et ehdi ottaa mitään mukaan, niin älä huoli. Saat kyllä turvakodista kaiken tarvitsemasi tai voit noutaa niitä kotoasi esimerkiksi työntekijöiden tai poliisin avustuksella.

Jos kotisi lähellä ei ole turvakotia, niin ethän silti epäröi soittaa apua esimerkiksi ympäri vuorokauden avoinna olevasta Nollalinjalta (p. 080 005 005). Jokaisesta kunnasta löytyy joku paikka mihin voi päästä turvaan ainakin siksi aikaa, kun kotona selvitellään väkivaltatilannetta.

Turvakotien yhteystiedot löytyvät täältä.

Kotona on ollut turvatonta: kerro tästä luotettavalle aikuiselle

Kun kenelläkään ei ole hätää juuri nyt, voit lähteä selvittämään tilannetta. Älä jätä asiaa salaisuudeksi, josta huolehdit yksin. Jos mahdollista, ota väkivalta puheeksi kotona. Kerro äidille, isälle, isosiskolle tai -veljelle, että olet huolissasi. Kerro, mikä sinua pelottaa ja mietityttää. Miettikää yhdessä, mitä asialle voi tehdä.

Jos keskustelu ei johda kotona mihinkään tai et uskalla puhua huolestasi, mieti keitä turvallisia aikuisia lähelläsi on. Ovatko isovanhempasi sellaisia? Entä kummisi, opettajasi, harrastusohjaajasi, naapurisi tai kaverisi tai serkkusi vanhemmat?

Koulussa kodin tilanteesta voit kertoa esimerkiksi opettajalle, terveydenhoitajalle, koulukuraattorille tai – psykologille. Apua saa myös terveyskeskuksesta, lastensuojelun sosiaalityöntekijältä (sosiaalipäivystys) ja poliisilta. Voit myös soittaa Ensi- ja turvakotien liiton yhdistysten avopalveluihin, joissa on yleensä myös lasten ja nuorten kanssa työskentelevä työntekijä.

Muista, että väkivalta on väärin ja rikos. Sinua ei saa satuttaa sanoin ja teoin.

Jos et ole saanut kerrottua asiasta vielä kenellekään, tee ainakin turvasuunnitelma vastaisuuden varalle.

Tilanne kotona huolestuttaa: juttele ja hae apua nimettömänä

Jos ajatukset ovat solmussa etkä tiedä mitä tehdä, tule keskustelemaan chattiin täällä Nettiturvakodissa. Chatissa keskustelevat verkkoauttajat ovat turvakodeissa työskenteleviä väkivaltatyön asiantuntijoita, joilla on paljon kokemusta myös lasten ja nuorten auttamisesta.

Nettiturvakodin chatin kautta moni lapsi ja nuori on saanut rohkeutta hakea apua ja myös tietoa erilaisista avun mahdollisuuksista. Chat-keskustelu voi olla ensimmäinen askel kohti turvallista lapsuutta ja nuoruutta, joka on sinun ja aivan joka ikisen, perusoikeus. Voit myös purkaa ajatuksiasi sekä auttaa mahdollisesti muita jättämällä meille oman tarinasi.

Täältä löydät myös muita lapsia ja nuoria auttavia palveluita.