Jos olet kokenut tai nähnyt väkivaltaa, älä jää yksin. Hae rohkeasti apua!

Ota väkivalta puheeksi heti tänään jonkun luotettavan aikuisen tai ystävän kanssa. Löytyisikö lähipiiristäsi joku turvallinen aikuinen, esimerkiksi joku sukulainen, ystävän äiti tai isä, koulun terveydenhoitaja tai nuoriso-ohjaaja, jonka kanssa voisit jutella kokemastasi? On tärkeää, että kerrot kokemuksistasi muille. Kerro rohkeasti mitä olet kokenut ja että se tuntuu sinusta pahalta. Joskus helpottaa myös, kun saa kirjoittaa, kuunnella musiikkia, piirtää tai maalata omista tunteistaan.

Erilaisia auttavia palveluita on myös olemassa: juuri sinua ja läheisiäsi varten. Aikuiset auttavat sinua saamaan lisää apua. Voit myös pyytää apua ystävältäsi tai tulla juttelemaan tänne Nettiturvakodin chattiin luottamuksellisesti ja nimettömästi väkivaltatyön asiantuntijan kanssa.  Yhdessä pohtimalla on mahdollista päästä eteenpäin. Jos avun hakeminen yksin tuntuu liian pelottavalta, voi ystävän pyytäminen tueksi helpottaa. Chatissa voit nimettömästi ja luottamuksellisesti kertoa kokemastasi ja saada apua asiantuntevilta väkivaltatyötä tekeviltä työntekijöiltä.

Jos puhuminen tuntuu vaikealta, voit ottaa käyttöön Turvakamu -sovelluksen. Turvakamu on tarkoitettu lapsille ja nuorille, joiden perheessä on tai on ollut turvattomuutta, pelkoa tai väkivaltaa. Sovellus tarjoaa tietoa, läsnäoloa ja turvaa omassa kännykässä.

Jos olet huolissasi omista negatiivisista tai väkivaltaisista ajatuksista tai olet käyttäytynyt väkivaltaisesti tai pelkäät käyttäväsi väkivaltaa, rohkaistu ottamaan asia puheeksi jonkun luotettavan aikuisen kanssa tai tule juttelemaan tänne Nettiturvakodin chattiin. Myös itseen kohdistuva väkivalta, kuten viiltely tai muu itsetuhoinen, vahingoittava käyttäytyminen tai niihin liittyvät ajatukset on tärkeä ottaa puheeksi. Hyvä, että olet lähtenyt muuttamaan tilannetta ja etsimään apua itsellesi. Olet ehkä säikähtänyt omaa väkivaltaisuuttasi ja tuntenut siitä häpeää jälkeenpäin. Voi olla, että et tunnista itseäsi omasta käytöksestäsi. Väkivalta ei ole ratkaisu. Väkivaltainen käyttäytyminen on mahdollista saada loppumaan, tunnistamalla tilanteet, jotka saattavat johtaa väkivaltaiseen käyttäytymiseen sekä opettelemalla keinoja välttää tilanteiden muuttuminen väkivallaksi. Myös itsetuhoisista ajatuksista on mahdollista päästä eroon.

Täällä voit tehdä testin Olenko väkivaltainen? Katso myös itsehillintätehtävä väkivaltaa käyttäneelle.

Oletko huomannut, että ystävälläsi tai muulla läheiselläsi ei ole kaikki hyvin kotona tai seurustelusuhteessa? Väkivallasta kerrotaan useimmiten ensimmäiseksi ystävälle. Usein se, että ystävä kysyy väkivallasta, voi auttaa kertomaan vaikeista ja pelottavista kokemuksista. Jos olet huolissasi läheisestäsi, ota asia puheeksi jo tänään. Ole hänen tukenansa, kuuntele ja auta häntä löytämään apua. Voitte tulla myös yhdessä keskustelemaan tänne Nettiturvakodin chattiin tai käydä kysymässä neuvoa terveydenhoitajalta. Pidäthän huolta omasta jaksamisesta- muista, että myös sinä voit tulla juttelemaan  nettiturvakodin chattiin.

Tärkeää on, että
– kuuntelet
– et tuomitse, vähättele tai syyllistä
– autat hakemaan apua

Ole sinä se ystävä, jolle uskaltaa kertoa.

Hätätilanteessa, esimerkiksi jos jotain pahoinpidellään: soita hätänumeroon 112.

Kotona on turvatonta: soita sinua lähempänä olevaan turvakotiin tai Ensi- ja turvakotien liiton yhdistysten ylläpitämiin avopalveluihin.

Kotona on ollut turvatonta: kerro tästä luotettavalle aikuiselle.

Tilanne kotona, kaverisuhteessa tai seurustelusuhteessa huolestuttaa: juttele ja hae apua nimettömänä esimerkiksi täällä Nettiturvakodin chatissa.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nuortennetti -palvelusta löytyy kattava lista kaikista auttavista palveluista (mukaan lukien mm. koulun henkilökunta ja kunnan sosiaalityöntekijät).

Nuorten turvatalot (Suomen Punainen Risti)
Viidellä paikkakunnalla toimivat Nuorten turvatalot ovat auki illasta aamuun ja auttavat kaikenlaisissa pulma- ja kriisitilanteissa. Turvataloista voi saada tarvittaessa väliaikaisen yöpymispaikan.

Lasten ja nuorten puhelin
MLL:n Lasten ja nuorten puhelin päivystää numerossa 116 111. Voit soittaa lasten ja nuorten puhelimeen: ma–pe klo 14–20 ja la–su klo 17–20. Puhelu on sinulle täysin ilmainen eikä se näy sinun puhelinlaskussasi. Puheluita ei myöskään nauhoiteta.

Sekasin -chat
Chatissä voit keskustella mistä tahansa mieltäsi askarruttavista kysymyksistä tai aiheista nimettömänä ja luottamuksellisesti. Chatissa päivystävät mielenterveyden ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset. Sekasin-chat on auki vuoden jokaisena päivänä, maanantaista perjantaihin klo 7-24 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin 15-24.

Riku Nuoret (Rikosuhripäivystys)
Rikosuhripäivystyksen nuorille suunnatut sivut. Tietoa muun muassa siitä, mikä on rikos ja kuinka tehdä rikosilmoitus. RIKUchat on auki arkisin klo 9:00 – 15:00 ja lisäksi maanantai-iltaisin klo 17:00 – 19:00.

Keijunvarjo.fi (Maria Akatemia)
Keijun varjo on tarkoitettu 15–28-vuotiaille tytöille ja nuorille naisille, jotka tarvitsevat tukea tunteiden, itsehillinnän ja väkivallan kysymysten kanssa.  Nuorille on tarjolla chat-keskusteluja, ryhmiä ja tietoa.

Varjomaailma (A-Klinikkasäätiö)
Sivusto lapsille ja nuorille, jotka ovat huolissaan läheisten aikuisten päihteidenkäytöstä. Tietoa paikoista, joihin voi ottaa yhteyttä, kun vanhemman juominen huolestuttaa.

Nuorten exit
Nuorten Exit tarjoaa tietoa ja tukea 13–29-vuotiaille seksuaalisen kaltoinkohtelun ja vastikkeellisen seksin tilanteisiin.