Rakastuin politiikan kautta tapaamaani mieheen. Hän oli pikkukaupungissa poliittisesti korkeassa asemassa, supliikki ja pidetty mies. Taustaltaan perusduunari. En olisi ikinä uskonut, että joku mies voisi olla niin täydellinen. Hän sai minut puhuttua ympäri ja niin lähdin ensimmäisestä liitostani. Luovuin myös minulle niin rakkaasta hevostilastani. Mies lupasi, että rakennetaan sitten hevosille talli kunhan saadaan yhteinen koti tehtyä.
Pikkuhiljaa alkoi huorittelu. Hillittömät raivokohtaukset. Tavaroiden hajottaminen. Sairaalloinen mustasukkaisuus. Kuristaminen. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.
Olin henkisesti ihan lopussa. Se miten pääsin pois oli vaikeaa. Siinä kesti muutama vuosi. Lähdin, palasin, lähdin. Poliisin apuakin tarvittiin. Kaverini tuki oli korvaamatonta. Hän jaksoi sinnikkäästi seisoa tukenani.
Se, että selvisin sieltä pois, vaati työpaikan vaihdon eri paikkakunnalle, etäisyyden ottamisen ja armollisuutta itseäni kohtaan. Vielä eronkin jälkeen mies vainosi. Nyt se on loppunut. Pelko kuitenkin jäi. Se pienenee kuukausi kuukaudelta.