Kaikki alkoi vuonna 2015. Olin 14 vuotta, täyttämässä 15. Tapasin pojan, joka oli ”suosittujen” porukassa ja itse omistin vain muutaman tyttökaverin. Niko oli naapurini, mutta emme olleet ennen pitäneet mitään yhteyttä.

Olin kaverini kanssa ulkona ja Niko tuli päihtyneenä kanssamme juttelemaan. Niko antoi minulle paljon huomioita. Kehut tuntuivat hyvältä. Taidettiin myös parit suudelmat vaihtaa sinä iltana. Se oli ensimmäinen kerta, kun suutelin poikaa. Kesä meni nopeasti. Hengailimme samassa porukassa ja aloimme seurustella. Tuntui hyvältä, kun olin päässyt ”suosittujen” porukkaan ja minulla oli poikaystävä.

Minun ja Nikon rakkauteen tuli kuitenkin nopeasti ongelmia. Niko oli mennyt bileisiin ja pettänyt minua siellä. Heräsin aamulla ryhmäviesteihin missä kaikki nauroivat asialle. Minulla oli todella nöyryytetty olo. Jotenkin se olin minä, joka lohdutti Nikoa, kun hän itki tekoaan. Erosimme mutta ei mennyt paria päivää enempää, kun palasimme taas yhteen. Niko lupasi, ettei hän enää pettäisi, mutta luottamuksessa oli särö, mikä vaikutti suhteeseemme.

Niko alkoi pelätä, että kostan pettämisen hänelle ja hän alkoi raivostumaan todella pienistä asioista. Ensin hän heitteli puhelimia ja syytti minua, jos ne menivät rikki. Syy oli minun, koska olin ollut ulkona kavereideni kanssa. Noin vuoden yhdessäolon jälkeen alkoi töniminen.  Yhtänä päivänä olin tulossa kotiin koulusta. Olimme riidelleet viesteien kautta Nikon kanssa. Sanoin Nikolle, etten halua nähdä häntä sinä päivänä. Olin sopinut menoa työkaverin kanssa. Niko tuli minua mopolla vastaan ja huomatessaan minut, pysäytti mopon, huusi jotain ja tönäsi minut niin kovaa, että nyrjäytin nilkkani ja kaaduin maahan. Niko lähti ja jätti minut maahan itkemään. Kotona sanoin äidille, että olin kaatunut portaissa. Tiesin, että äitini kieltäisi minua näkemästä Nikoa, jos kuulisi totuuden.

Seuraava vuosi oli yhtä helvettiä. Niko sai raivonpuuskia viikottain ja tuntui, että ne vain pahenivat. Jos en pystynyt vastaamaan puhelimeen koulussa, odotti minua joskus 80 vastaamatonta puhelua. Joskus hän otti yhteyttä luokkakavereihini. Jos olin ulkona kavereideni kanssa, saattoi hän vain ilmestyä paikalla.  Kerran olin viettämässä iltaa kaverini kanssa ja olin pienessä hiprakassa. Niko sanoi, että minun on aika mennä kotiin. Laukkuni oli vielä kaverini luona ja kieltäydyin lähtemässä. Niko tönäisi minut asfaltille ja kaatoi minut uudelleen ja uudelleen, kun yritin nousta. Itkin ja pyysin häntä lopettamaan.  Yhteiset kaverimme seurasivat vain tilannetta vierestä. Onneksi yksi vanhmepi jätkä puuttui tilanteeseen ja pääsin karkuun. Sovimme asian myöhemmin, Niko itki ja pyysi anteeksi.

Aloin omassa päässäni käsittämään miten tämä suhde tulisi päättymään, jos jäisin siihen. Eräänä aamuna sanoin Nikolle: ”Niko jos tää jatkuu näin nii musta tuntuu että mä lähen täältä ruumispussissa sun takia”. Niko suuttui ja lähti.

Meidän suhde kesti 2 vuotta. Vähättelin Nikon käytöstä suhteen aikana paljon, koska eihän minua lyöty. Enhän minä ole lähisuhdeväkivallan uhri, koska hän ei lyönyt. Suhteemme aikana koin fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Oli myös hetkiä, kun Niko painosti minua harrastamaan kanssaan. Se tuntui pahalta, mutta en halunnut sanoa ei, koska muuten hän olisi pettänyt minua.

Eron jälkeen Niko löysi nopeasti uuden tyttöystävän, mutta suhde päättyi nopeasti. Minua Niko ei jättänyt rauhaan pariin vuoteen.  Emme palanneet koskaan yhteen mutta hän piti minua kuin löysässä hirressä. Tuntui, että hänellä oli joku tarve pitää vähän väliä minuun yhteyttä, etten varmasti pääsisi yli hänestä. Itsetuntoni oli aivan rikki.

2019 muutin eri paikkakunnalle ja ymmärsin, etten halua enää palata, koska minua ahdisti ja pelotti.  Ymmärsin hakea apua ja pääsinkin psykologille. Ne käynnit auttoivat minua paljon ja ymmärsin, ettei minussa ollut vikaa, olin ollut vasta lapsi.  Ensimmäistä kertaa elämässäni minusta tuntui, että minua ymmärrettiin, eikä syyllistetty.

Haluan muistuttaa kaikkia että lähteminen ei ole helppoa, mutta jos on edes pienikin tunne, niin lähde ja hae apua! Jo pienimmätkin hälytysmerkit on syy lähteä.  Tämä kokemus on tehnyt minusta vahvemman kuin koskaan, enkä anna enää kenenkään kohdella minua niin.