Hän oli ahkera, sai työtä helposti ja minä olin kotona lapsen kanssa, joka sairasteli paljon. Kävin ruokakaupassa, jolloin sain rahasumman, joka piti riittää moneen asiaan.
Naisiin kohdistuva väkivalta on merkittävä ongelma Suomessa. Suomi on yksi Euroopan unionin vaarallisimmista maista naiselle. Väkivalta ja häirintä ovat sukupuolistuneita ilmiöitä. Joka toinen suomalainen nainen on jossain elämänsä vaiheessa kokenut väkivaltaa parisuhteessaan. Jopa 50 000 suomalaista naista kokee vuosittain seksuaalisuutta …
Jatka lukemista "Naisiin kohdistuva väkivalta"
Silloin näin hänen silmissään katseen, jota en unohda. Katseen, josta tiesin, että hän olisi kykenevä tappamaan minut vaikka siihen paikkaan.
Perhe- ja lähisuhdeväkivalta tarkoittaa sitä, että joku perheenjäsen (isä, äiti, sisko, veli) tai joku muu läheinen ihminen (esim. serkku, isovanhempi) käyttää väkivaltaa toista perheenjäsentä tai läheistä kohtaan. Väkivallan kohteeksi voi joutua kuka tahansa, mutta esimerkiksi perhe-ja lähisuhdeväkivalta, seksuaaliväkivalta ja verkossa tapahtuva häirintä ja väkivalta ovat ilmiöinä …
Jatka lukemista "Väkivallan monet muodot"
Riko hiljaisuus ja ole osa muutosta Väkivalta perheessä tai muissa läheisissä suhteissa on asia, josta usein vaietaan. Vaikeneminen ei lopeta väkivaltaa. Väkivalta aiheuttaa sen osapuolille häpeän ja syyllisyyden tunteita - siksi siitä puhuminen on vaikeaa. Läheiset saattavat huomata, etteivät asiat …
Jatka lukemista "Tietoa läheisille"
Sinulla on oikeus elää turvallista elämää Jos tarvitset apua juuri nyt, soita yleiseen hätänumeroon 112 Nämä sivut on tarkoitettu sinulle, joka olet kohdannut perheessäsi tai parisuhteessasi väkivaltaa tai sen uhkaa. Hyvä, että olet lähtenyt hakemaan tietoa ja muuttamaan tilannetta. Väkivaltaa …
Jatka lukemista "Tietoa väkivaltaa kokeneille"
Ensi- ja turvakotien liitto ajaa erityisesti vaikeissa tilanteissa olevien perheiden asiaa. Voittoa tavoittelemattomana kansalaisjärjestönä uskallamme tarttua epäkohtiin ja tarjota ratkaisuja. Yksi esiin nostamamme vaiettu ja vaikea teema on läheisissä suhteissa tapahtuva väkivalta. Nostamme työssämme esiin niin väkivaltaa kokeneiden, sitä käyttävien …
Jatka lukemista "Osallistu ja vaikuta"
Nykyisin meistä jokainen jättää itsestään jälkeensä hyvin suuren digitaalisen jalanjäljen. Myös väkivallan tekijät käyttävät tätä mahdollisuutta hyväkseen ja väkivaltaa käyttävä voi jäljittää sinua ja käyttää väkivaltaa myös verkon kautta. Sinun kannattaa siten lukea tämä ohjeet huolellisesti ja parantaa niiden avulla …
Jatka lukemista "Ohjeita nettiturvallisuuteen"
Tälle sivulle on koottu perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan liittyviä maksuttomia oppaita ja muita julkaisuja. Lisää maksuttomia ja maksullisia julkaisuja löydät Ensi- ja turvakotien liiton sivujen materiaalit -osiosta "Väkivalta jättää jäljet. Ensi- ja turvakotien liitto ry 2018 Ensi- ja turvakotien liiton Väkivalta …
Jatka lukemista "Oppaita ja materiaalia"
Älä jää yksin väkivaltaa koettuasi, vaan hae heti apuaKasvokkain Naisten linja järjestää erilaista ryhmätoimintaa naisille ja tytöille, myös verkossa. Seri-tukikeskus on seksuaaliväkivaltaa kohdanneiden tukiyksikkö yli 16-vuotiaille sukupuolesta riippumatta. Tukikeskus on matalan kynnyksen yksikkö, jonne voi hakeutua itse, omaisten kanssa tai …
Jatka lukemista "Muita auttavia palveluita"