Alkuun oli vain vähän haukkumista ja pientä tönimistä. Kyynärpäällä huitaisuja, joita luulin venyttelyiksi. Väkivalta paheni jatkuvasti ja mukaan tuli voimakasa henkistä väkivaltaa. Se väsytti minua ja tuntui, että olin lamaantunut jatkuvasti.

Naimisiin menon jälkeen väkivalta paheni lisää. Häämatkalla sain ensimmäiset pahimmat haukut ja ensimmäisen nyrkin iskun. Tunsin pelkoa tulevasta. Mies pahoinpiteli minua myös raskausaikana. Olimme naimisissa puolitoista vuotta ja väkivaltaa jatkui koko ajan, kunnes pääsimme lapseni kanssa turvaan.

Mies ei voinut enää satuttaa. Puheluita sateli päivittäin, vähintään kaksitoista kertaa, kunnes estin miehen puhelut ja viestit.

Nyt aikaa on kulunut noin puoli vuotta ja olen ymmärtänyt paljon asioita ja huomannut kuinka rikki olin, kun pääsin pois siitä. Nyt olen onnellinen ja nautin elämästäni ja elän vain itselleni.