Äiti, sinä joka kannoit minua vielä teini-iässä avosylin. Sinä, jonka läsnäolo toi turvan, ja rauhan muuten raivoisaan maahan. Minusta tuntuu siltä kuin olisin unohtunut, olisin tässä talossa vain todistamassa itselleni väkivaltaa, jota isäpuoleni sinulle tuottaa. Se sattuu. Nukkuminen korkeassa sykkeessä, jatkuvien harhojen näkeminen, sekä kuuleminen. Se sattuu. Se kuinka oman elämäni sankari, joka minut aivan yksin kasvatt, saa osumaa henkisesti tai fyysisesti, se sattuu. Se repii sydäntäni entistä enemmän paikaltaan, joka tuntuu menettävän jengat, jotka eivät oikone enää ikinä. Äiti. Minua sattuu katsoa kipuasi, jota et tahdo myöntää itsellesi. Tämä tuntuu minussa kuin kolmetoista veistä niin syvällä kehossani, että osunevat sieluun. Tiedän että et tahdo kellekään meistä tätä, mutta rima alkaa olemaan niin ohut, että en jaksa enää tasapainotella siinä. Äiti, rakastan sinua, sekä tahtoisin elää kanssasi vielä pitkään.