Olen lapsuudessani kokenut pientä väkivaltaa. Minua on tukistettu ja saatettu nipistää vanhempieni toimesta, jos olen tehnyt jotain väärää. He myös pesivät lapsena suutani saippualla jos valehtelin. Olen pelännyt vanhempiani.
Nykyään olen oppinut pistämään vastaan ja välttelemään tilanteita, joista saattaisi joitain seurauksia syntyä. Mielestäni kokemani asiat ovat melko pieniä ja väkivalta-sana tuntuu liian vahvalta käytettäväksi tässä yhteydessä. En ole ikinä puhunut näistä asioistani, mutta olen kirjoittanut tuntemuksiani päiväkirjaan. Sieltä löytyy myös rankkoja juttuja liittyen perheeseeni ja olooni kotona. Kyseisistä päiväkirjanteksteistä on kuitenkin jo runsaasti aikaa.
Nykyään minulla on kaikki hyvin, vaikka sanaharkkaa vanhempien kanssa tuleekin. Haluaisin sanoa muille, jotka kokevat samoja asioita kuin minä olen kokenut, että puhukaa niistä. Älkää tehkö samaa päätöstä, jonka minä tein, eli hyväksyin vain kohtaloni. Nykyään minun on vaikea näyttää tunteitani, koska pienestä pitäen olen ne oppinut peittämään. Olen opetellut tunteideni näyttämistä, vaikka se onkin ollut vaikeaa. Itse en ole vielä tähän päiväänkään mennessä puhunut vanhemmille miltä minusta on tuntunut, sillä se tuntuu edelleen liian vaikealta. Mutta nyt minulla on kaikki hyvin eikä syytä pelätä enää. Vielä kerran suosittelen juttelemaan ulkopuoliselle asioista tai vaikka kirjoittamaan juuri tälläisille sivustoille kokemuksistasi. Helpottaa!