Olemme olleet yhdessä kymmeniä vuosia, erokin on koettu. Fyysistä ja henkistä väkivaltaa on ollut. Sitä on vaikeaa todentaa, koska toisella on tapana sanoa ”minusta tuntuu pahalta”. Useasti joku heitto, joka on niin epäreilu, että huudoksi menee ja sitten hän sanoo: ”aina sinä huudat”, vaikka juuri edellä olevassa tilanteessa olen puhunut rauhallisesti ja kertonut tuntemuksistani.
Hän ei vastaa tai ota kantaa, on hiljaa. Kun kysyn: ”voisitko nyt sanoa jotain?”, hän vastaa: ”no ei mun kannata sanoa mitään, kun sinä alat huutamaan”.
Okei, yritän olla hermostumatta, ettei se katkeaisi tähän. Siinä kohtaa hiljaisuus. Ei kysymyksiä, mitä tarkoitat, mitä tunnet. Poistun toiseen huoneeseen yksin syyllistettynä siitä, että olen huutaja. Yritän kantaa ammattilaisten neuvoja: ”pitäkää äänentaso alhaisena”. Pyydän myös häntä olemaan huutamatta. Pyydän, älä sinäkään korota ääntäsi. Juuri sillä kertaa hän itse alkaa huutamaan.
Tätä kehää tämä kiertää. Kaikki hyvät neuvot menevät hukkaan, koska emme kulje samalla tiellä. Ymmärrystä ei tule.