Olin melko nuori suhteen alkaessa. Suhteen ihan alkuvaiheessa kaikki vaikutti täydelliseltä ja mies oli hyvä puhumaan. En ollut aiemmin seurustellut, joten kyseessä oli ensimmäinen kunnon parisuhteeni. Väkivalta tuli hitaasti mukaan kuvioihin. Kaikki alkoi henkisellä väkivallalla, mies suuttui mitä turhemmista asioista ja aina haukkui, arvosteli ja vähätteli minua. Usein hän suuttui esimerkiksi siitä, etten välitä hänestä tarpeeksi ja miten saisi heti paremman tyttöystävän.

Ei mennyt vuottakaan seurustelun aloittamisesta, kun riita johti väkivaltaan. Riita lähti muistaakseni siitä, kuinka en välitä tarpeeksi. Lopulta sanoin, etten jaksa riidellä, että puhutaan aamulla lisää ja menin sänkyyn nukkumaan. Mies seurasi perässä ja hän tuli sänkyyn kuristamaan minua. Hän ei koskaan pyytänyt anteeksi tätä, vaan syytti minua siitä, että olin saanut hänelle sellaisen olon ja hän teki mitä teki.

Väkivallan jälkeen oli todella epätodellinen olo. Hävetti todella paljon ja samalla olin ihan shokissa siitä, mitä oli tapahtunut. En olisi uskonut, että itse koen sellaista, josta olin aiemmin lukenut iltapäivälehtien sivuilta. Suhde jatkui tämän jälkeen vielä muutamia vuosia, kunnes sain tarpeekseni. Päätin lähteä suhteesta, kun heräsin eräs lauantai siten, että kaula oli taas täynnä jälkiä kuristamisesta ja nenäni oli murtunut sekä naamalla oli kuivunutta verta. Tässä kohtaa totesin, että mikäli jään tähän suhteeseen, menetän vielä henkeni.

Aloin valmistelemaan suhteesta lähtöä ja kun mies oli päivän pois, keräsin tärkeimmät tavarani ja muutin pois. Tämän jälkeen alkoi vainoaminen eli mies seurasi minua ja tuli paikkoihin, joissa olin. Hän tuli esimerkiksi yliopistolle ”syömään”, sillä tiesi minun olevan siellä. Yhteydenottoja tuli kymmenittäin ja toisina päivinä jopa sadoittain. Jouduin hankkimaan uuden salaisen numeron ja muuttamaan osoitteeseen, joka oli salainen. Hän sai tietää useat osoitteeni, jolloin aina alkoi liikkumaan siellä päin. Tilanne rauhoittui lopulta, kun hän tajusi, ettei saa minuun yhteyttä mitään kautta.

Koitin hakea suhteen aikana apua, mutta koin että sitä oli huonosti saatavilla. Aluksi koitin vain unohtaa tapahtuneen, mutta lopulta patoutuneet tunteet aiheuttivat lopulta paniikkikohtauksen, joka sai hakemaan apua. Menin lääkäriin koska mietin mikä ihme minua vaivaa ja lopulta minulle todettiin traumaperäinen stressihäiriö ja masennus. Tätä alettiin parantamaan terapian avulla. Kävin kolme vuotta terapiassa ja sen ohella kävin myös tanssiterapiassa kolmessa eri ryhmässä. Käsittelin tapahtunutta melko monipuolisesti psykoterapian, maalaamisen ja tanssin avulla.

Terapia auttoi käsittelemään koko traumaattisen kokemuksen. Muistan kun kerran katsoin väsyneitä ja pahoinpideltyjä kasvojani peilistä ja totesin itselleni, että jos tästä selviän, niin haluan vielä auttaa samassa tilanteessa olevia. Parisuhdeväkivallasta ei ollut helppo selvitä, sillä oli todella rankkaa käydä kokemuksia uudelleen läpi. Tällä hetkellä olen silti todella tyytyväinen, että hain apua ja käsittelin koko asian niin perusteellisesti kun vain voi. Mielestäni on lohdullista ajatella, ettei rankka väkivaltainen suhde määritä koko tulevaisuutta. Väkivaltaisesta suhteesta voi selvitä. Väkivallan uhri on aina syytön tapahtuneeseen ja lopulta hän on aina vahvempi kuin se, joka turvautuu väkivaltaan.