Myöhemmin olen ymmärtänyt, että kaikki tapahtunut johtui elämäni miehistä. Isäni vähätteli minua, eikä arvostanut koskaan. Miespuolinen alakoulun opettajani piti minua häirikkönä ja inhosi ihan avoimesti. Ensimmäinen pitkäaikainen poikaystäväni piti minua tyhmänä.
Kun tapasin aviomieheni, olin jo sairastunut keskivaikeaan masennukseen. Olin kuitenkin onnellinen, kelpasin jollekin. Kun menimme naimisiin ajattelin, ettei rakkautta välttämättä tarvitse olla. Sainpahan kuitenkin miehen. Siedin sen, että mies oli sovinisti, petti ja vähätteli minua, haukkui ulkonäköäni ja perhettäni, teetti minulla aivan kaikki kotityöt ja hallinnoi rahojani, jotka minun piti tilipäivänä siirtää hänen tililleen. Hän valitti, että käytän liikaa rahaa ruokakauppaan, vaikka ostin vain sen, mitä hän oli kauppalistaan kirjoittanut.
Yli kymmenen vuoden ja kahden lapsen jälkeen olin korviani myöten veloissa, ahdistunut ja sain paniikkikohtauksia. Soitin itselleni ambulanssin kun luulin, että kuolen ahdistuksen aiheuttamaan paniikkikohtaukseen. Suunnittelin, kuinka tapan itseni ja lapseni, koska pahinta olisi, jos mies kasvattaisi heidät. Ajattelin, etten ikinä voisi selvitä veloista yksin, kun meillä ei ollut edes avioehtoa, ja joutuisin maksamaan miehen holtittomasta rahankäytöstä aiheutuneista veloista puolet.
Palkkani nousi, enkä kertonut siitä miehelleni, jotta sain pikkuhiljaa jemmattua pesämunan häneltä salaa. Minulla oli kasassa rahat takuuvuokraa ja pakollisia huonekaluja, muuttoautoa ja kodinkoneita varten. Tuttu diakoni ehdotti toiselle paikkakunnalle vuokralle muuttamista lapsen kanssa, ja jotenkin tartuin tuohon käytännön neuvoon. Oli minulle aiemminkin ehdoteltu pois muuttamista, mutta tuo ehdotus tuli jotenkin oikeaan aikaan, ja rohkaistuin, ja päätin toimia.
Kun olin suunnitellut kaiken valmiiksi, täytin salaa avioerohakemuksen ja laitoin sen vireille. Mieheni löysi hakemuksen käsilaukustani ja silloin selvisi, että hän oli harrastanut myös tavaroideni kaivelua. Hän yritti kaikkensa, että minä ja lapset jäisimme, hän lupasi muuttaa kaiken ja toimia toisin, mutta jotenkin olin saanut varmuutta asioiden valmiiksi järjestämisestä ja pysyin kannassani. Varasin ajan lakimiehelle, joka valmisteli osituksen.
Minulle jäi useiden kymmenien tuhansien eurojen velat, mutta todellisuudessa olin yllättynyt vuosikausien kituutuksen jälkeen, miten hyvin rahani riittivät, kun hallitsin niitä pitkästä aikaa itse! Löysin uuden miehen, joka on kuin unelmieni prinssi ja paras mahdollinen isäpuoli lapsilleni. Aikanaan sain eksän velat maksettua ja käännettyä ihan uuden sivun elämässäni. Olen ihan tajuttoman onnellinen <3
Myöhemmin olen ymmärtänyt olleeni lähisuhdeväkivallan uhri. Koin sekä henkistä että taloudellista väkivaltaa, mutta en tajunnut sitä silloin. Syytin kaikesta itseäni ja omia valintojani, ja häpesin sekä miestäni että itseäni. Jos eläisin nyt tuota aikaa, ymmärtäisin lähteä vaikka turvakotiin.