Väkivallan juuret tulevat kaukaa lapsuudestani, sieltä missä opin, mikä on oikein ja mikä väärin. Ne opit veivät myös minun omaa matkaani aikuisena samaan suuntaan, väkivaltaiseen suhteeseen. Löysin miehen, joka päätti puolestani, kontrolloi ja pelotteli minua. Tunsin oloni avuttomaksi eikä suhde tuntunut hyvältä, vaikka samaan aikaan suhde oli juuri sitä mihin olin tottunut. Vanhemmiltani opin, että tämä on oikea tapa toimia, jos välittää toisesta.
Lapsuudessa minua uhkailtiin sillä, että minut viedään pois kotoa, että minut jätetään yksin tai että minua lyödään. Minulla ei ollut yksityisyyttä; äitini luki viestejäni ja rajoitti yhteyttä ystäviini viemällä puhelimeni. Äitini opetti myös, että naisia saa löydä, jos he ovat esimerkiksi toisen miehen kanssa. Minua peloteltiin paljon erilaisilla asioilla ja tunsin olevani usein aivan yksin asioiden kanssa. Elämäni oli ”hengissä pysymistä” eikä ihmisenä kasvamista.
Kerran äitini heitti puhelimen minua kohti. Sain suuren mustelman leukaani ja piilottelin sitä kaikilta. Kysyin vanhempana äidiltäni siitä ja hän vastasi, että ”pahat henget olivat tulleet häneen hieronnan kautta”. Uskoin tuota silloin ja näin jälkeenpäin mietin monesti, että mitä kaikkea olen oikein uskonut… En tiedä siitä vieläkään kaikkea, mutta tiedän, että olen menossa kohti parempaa.
Tiedän, että en halua väkivaltaa enää missään muodossa elämääni ja olen valmis sanomaan sille heippa. Vaikka en aina itse erota, mikä on väkivaltaa, pyrin ottamaan siitä selvää, koska päämääräni on tärkeä. Sain väkivaltaan apua hyviltä ystäviltäni, kun uskalsin kertoa heille hiukan perheeni tavoista. He herättelivät ajattelemaan toisin ja pikku hiljaa tajusin kysyväni entistä enemmän ja haluavani kokonaan irti väkivallasta. Kiitos kuuluu kaikille ihanille ihmisille, jotka taistelee hyvän puolesta 🙂