Olen nyt nuori aikuinen ja olen elänyt koko pienen ikäni perheväkivallan keskellä. Vanhempani harjoittivat sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa toisiaan kohtaan. Lisäksi äitini oli väkivaltainen etenkin minua, mutta myös sisarustani kohtaan. Kotonamme oli päivästä toiseen todella ahdistava ilmapiiri, eikä meistä kenelläkään ollut hyvä olla. Koska olin kotiolojeni takia niin arka ja hiljainen, jouduin myös koulussa kiusatuksi. Lopulta olin tilanteessa, että missään ei ollut hyvä olla.
Väkivalta on vaikuttanut minuun todella voimakkaasti, aloin oireilla jo teini-ikäisenä, mutta lopullisesti kulissit murtuivat siinä vaiheessa, kun pääsin muuttamaan toiselle puolelle Suomea opiskelupaikan perässä parikymppisenä.
Kun pääsin muuttamaan pois kotoa, psyykeeni hajosi totaalisesti. Olin onnistunut pitämään traumaattiset kokemukseni ”pinnan alla” koko sen ajan, jonka jouduin asumaan vanhempieni kanssa, mutta kun pääsin omaan kotiin, turvalliseen ympäristöön, yhtäkkiä traumaattiset muistot olivatkin pakonomaisesti mielessäni koko ajan, enkä päässyt niitä enää karkuun.
Olin miettinyt vuosikausia avun hakemista, mutta nuorempana olin ajatellut, että en olisi halunnut saattaa vanhempiani vaikeuksiin. Aikuisena pystyin kuitenkin vapautumaan noista ajatuksista ja uskaltauduin hakemaan apua opiskeluterveydenhuollosta. Se päivä, jolloin astelin terveydenhoitajan huoneeseen ja kerroin kaiken, muutti elämäni. Siitä pyörät lähtivät pyörimään ja nyt olen saanut monta vuotta todella hyvää apua niin opiskeluterveydenhuollosta, erikoissairaanhoidosta kuin yksityiseltäkin puolelta.
Tärkein asia toipumisessani ovat olleet turvalliset hoitokontaktit, joihin olen voinut tukeutua vaikeina hetkinä. Hoitokontaktien ulkopuolella minua ovat auttaneet rakkaat ystäväni sekä itsestäni huolehtiminen. Liikunta on aina ollut minulle henkireikä ja tapa purkaa stressiä sekä ahdistusta.
Tällä hetkellä olen matkalla kohti toipumista. Olen hyväksynyt sen, että kokemukseni tulevat aina olemaan osa minua ja elämääni, mutta enää niiden ei tarvitse hallita elämääni.
Haluan luoda toivoa ja uskoa jokaiselle, joka kärsii nyt tai on kärsinyt väkivallasta. Toipuminen on mahdollista ihan jokaiselle, vaikka pahimpina hetkinä tuntuisikin siltä, ettei ikävistä kokemuksista voi millään selvitä. Sinä selviät kyllä!