Tarinan tapahtumista on jo aikaa, vaikka muistot niistä tuntuvat hetkittäin kuin vasta olisin ne elänyt. Se kertoo, kuinka syvät ja vaikuttavat jäljet minuun on jäänyt, en ainakaan tällä hetkellä pysty uskomaan, että koskaan tulee olemaan aikaa, jolloin voisin aidosti sanoa, että olen päässyt yli tapahtuneesta, eikä mikään siihen liittyvä aiheuta ahdistusta ja pelkoa.
Olin siihen aikaan 20-vuotias, vastikään muuttanut pikkukaupungista Helsinkiin, kaikki oli uutta ja jännittävää, ja olin avoin elämän tarjoamille seikkailuille. Nuori, tyhmä ja naiivi, joku jälkiviisas voisi kyynisesti todeta. Mutta minä olin vielä säästynyt maailman pahalta ja tahdoin nähdä hyvää kaikissa ja kaikessa, ellei muuhun annettu syytä. En antanut muiden lannistaa itseäni, kun minun ja kahden kämppikseni kimppakämppä jouduttiin irtisanomaan: asioilla oli ollut tapana järjestyä siihenkin saakka!
Melkein liian hyvältä ollakseen totta tuntuikin, kun tutustuimme sattumalta viereisessä rappukäytävässä, samassa talossa asuvaan, meitä vanhempaan, erittäin avuliaseen, ystävälliseen ja vieraanvaraiseen mieheen. Kuullessaan asuntotilanteestamme pian tutustumisen jälkeen hän ehdotti, että ennen kuin löydän uuden kodin, voisin tuoda tavaroitani hänen luokseen. Hän oli lähdössä sukuaan tapaamaan Rovaniemelle pariksi viikoksi, joten voisin vapaasti käyttää hänen kotiaan sillä aikaa (kämppikseni olivat löytäneet kommuunin, jonne majoittua). Tartuin tietysti tarjoukseen, eihän minulla ollut muutakaan paikkaa ja siellä minulla olisi rauhassa aikaa katsella itselleni asuntoja ilman stressiä kadulle joutumisesta.
Kohtuullisen vähäinen maallinen omaisuuteni mahtui miehen reilun kokoiseen asuntoon ja varastoon ja asetuin majapaikkaani taloksi. Oli yltiömukavaa, ettei tutuilta seuduilta tarvinnut vaihtaa kuin yhden rapun päähän.
Kaksi viikkoa kului nopeasti ja koitti miehen kotiinpaluun aika. Saman katon alla en voinut olla huomaamatta, että herralle maistuivat väkijuomat, oli arki tai juhlat, eikä hänellä vaikuttanut olevan juurikaan ystäviä tai sosiaalista elämää, mikä oli minusta outoa, olihan hän mitä mukavin persoona ja luulisi tulevan toimeen vaikka missä porukassa. En kuitenkaan sen kummemmin jäänyt analysoimaan asioita, meillä oli edelleen yhdessä mukavaa, hän mielellään soitti minulle musiikkia, jollaista en itse ollut koskaan keksinyt kuunnella. Tykästyin aivan uusiin genreihin hänen kauttaan, heitimme jo aivan omaa inside-huumoriamme, enkä edes aluksi tajunnut, että aloimme viettää aikaa vain ja ainoastaan keskenämme, meillä oli niin hauskaa, etten oikeastaan kaivannutkaan vanhoja ystäviäni.
Käännekohta, jolloin aivan kaikki muuttui täysin aavistamattani, tapahtui eräänä sinänsä tavallisena päivänä. Päivä alkoi kuin muutkin päivät siihen asti, taisimme hieman nauttia olutta eräässä puistossa aurinkoisessa säässä ja palata asunnolle, kun yhtäkkiä hän yllättäen kysyi: ”pitäisikö meidän seurustella, mä haluisin susta mun tyttöystävän?”. Ajattelin, että miksi ei ja siitä alkaen kaikki muuttui.
Miehen käytös muuttui kontrollovaksi, hän alkoi kohtelemaan minua alistavasti ja eristämään minua läheisistäni. Hän oli väkivaltainen henkisesti ja fyysisesti, mutta koska asuin hänen kanssaan ja lähteminen olisi tarkoittanut kodittomuutta ja, koska hän oli saanut minut uskomaan, etten kelpaisi kenellekään muulle ja hän oli armollinen, kun jaksoi katsella minua, luulin että hän oli parasta seuraa minulle. Hän jopa pahoinpiteli minua ystävieni nähden, mutta uhkaili heitäkin, ettei kukaan ilmoittanut asiasta viranomaisille. Minut hän uhkasi tappaa, jos puhuisin kenellekään mitä välillämme tapahtui.
Melkein vuoden ja lukuisten pahoinpitelyjen jälkeen, sain oman asunnon. Hän oli käymässä luonani ja saatoin hänet bussipysäkille. En suostunut hänen käskyistään huolimatta saattamaan häntä kotiin saakka, joten hän alkoi hakata minua kyynärsauvalla. Lähdin juoksemaan paikalta ja värisenä menin lähimpään terveyskeskukseen, josta minut lähetettiin tutkimuksiin sairaalaan. Leukani oli sijoiltaan ja hampaani olivat menneet huulestani läpi. Päivystyksessä kysyttiin tiesinkö kuka minut oli pahoinpidellyt, mutta pelosta en suostunut kertomaan. Sen jälkeen en ollut enää missään tekemisissä miehen kanssa, muutin myös pois paikkakunnalta. Jälkikäteen tajusin, kuinka minua oli manipuloitu jo pitkän aikaa ja, että ansaitsin parempaa.
Kerroin tarinani, jotta joku, joka lukee tätä voi olla samassa tilanteessa kuin minä olin. Tajuaisi hakea apua ja lähteä väkivaltaisesta suhteesta. Kukaan ei ansaitse sellaista kohtelua, vaikka kuinka pahoinpitelijä väittäisi toisin.