Väkivallasta selviytyy

Tapasin miehen noin kaksi vuotta sitten. Kaikki näytti alkuun hyvältä.

Minun matkani narsistin kelkassa alkoi 2015. Olin juuri muuttanut nykyiselle kotipaikkakunnalleni. Olin vakaasti päättänyt, etten aloita uutta suhdetta, mutta toisin kävi. Heti muuttoni jälkeen tapasin miehen deittisovelluksessa, jonka olin uteliaisuudesta ladannut itselleni. Ehdimme käydä parilla treffeillä, kunnes minulla diagnosoitiin vakava … Jatka lukemista "Narsistin kelkassa"

Alkuun oli vain vähän haukkumista ja pientä tönimistä. Kyynärpäällä huitaisuja, joita luulin venyttelyiksi.

Nyt olen kouluttautumassa kokemusasiantuntijaksi, käännän menneisyyteni vahvuudekseni

Olen nyt nuori aikuinen ja olen elänyt koko pienen ikäni perheväkivallan keskellä. Vanhempani harjoittivat sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa toisiaan kohtaan. Lisäksi äitini oli väkivaltainen etenkin minua, mutta myös sisarustani kohtaan. Kotonamme oli päivästä toiseen todella ahdistava ilmapiiri, eikä meistä … Jatka lukemista ”Sinä selviät kyllä”

Aloitin seurustelun ensimmäisen kerran vakavasti 19 vuotiaana. Oltiin tunnettu miehen kanssa jo pari vuotta kavereina. Meidän seurustelu ei kuitenkaan alkanut ilman ongelmia.

Tuska, mitä mies minulle aiheutti, alkoi jossain vaiheessa olla niin hirveää, että koin kuoleman olevan ainoa vaihtoehto. Kun mieheni huomasi, että aloin voida huonosti, hän käski minun tappaa itseni. Hän myös usein tarjoutui tekemään sen, jos minä en itse siihen pystyisikään.

Muistan ensimmäisen kerran, kun hän kutsui minua huoraksi ja sen, kun hän kävi käsiksi minuun. Se hätkähdytti kyllä minua, mutta ei kuten sen olisi pitänyt. Olin lapsuudessani nähnyt isän tekevän paljon pahempia asioita äidille ja minulle. En osannut ajatella asioiden olevan väärin.

Annan minun toipua, löytää hymyni uudelleen ja ennen kaikkea itseni.

Pääsin irti miehestä, sain raha-asiani kuntoon ja nyt meillä on jo vuosia ollut lapsen kanssa asiat hyvin.

Hän veti myös lapseni mukaan riitaan. Hän syytti, että en osaa kasvattaa lapsiani oikein, osaan vain olla huono ja osaamaton äiti. Kun seuraava päivä koitti, hän oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Sillä hetkellä mä mietin, voi kun sä löisit. Jos sä löisit, mä saisin syyn lähteä. Mutta et sä lyönyt, enkä mä lähtenyt.

Pienenä ei koskaan tiennyt koska saa seuraavaksi ruokaa. ei koskaan tiennyt koska saa uuden pullon shampoota. ei koskaan tiennyt koska saa puhtaat alusvaatteet. ei koskaan tiennyt kenen miehen äiti seuraavaksi tuo kotiin. ei koskaan tiennyt koska sähköt katkeavat äidin jätettyä … Jatka lukemista "Pienenä"

Kohtasin henkistä väkivaltaa pitkässä suhteessa. En tajunnut, että kyseessä on edes väkivalta ja epäilin, että olen itse syy kaikkeen haukkumiseen ja vähättelyyn

Tarinan tapahtumista on jo aikaa, vaikka muistot niistä tuntuvat hetkittäin kuin vasta olisin ne elänyt. Se kertoo, kuinka syvät ja vaikuttavat jäljet minuun on jäänyt, en ainakaan tällä hetkellä pysty uskomaan, että koskaan tulee olemaan aikaa, jolloin voisin aidosti sanoa, … Jatka lukemista ”Vapautettu”

Lopulta se viimeinen niitti oli oikeastaan paljon pienempi juttu, kuin monet aiemmat. Se hetki, kun sain voimia lähtemiseen, tuli kirkkaana ja selkeänä yhtenä aivan tavallisena kesäpäivänä.

Toipuminen vaati paljon aikaa ja työtä, nykyään koen olevani jo paljon paremmassa paikassa. Vaikka parantua tästä ei varmaankaan voi, apua on saatavilla ja selviytyminen on ehdottomasti mahdollista. Lupaan sen.

En uskaltanut kertoa kenellekään, sillä vika oli aina minussa. Olin vaatinut ja mäkättänyt, pyytänyt osallistumaan vauvan hoitoon ja pyytänyt lupaa levähtää. Se ei käynyt.

Henkinen väkivalta ja haukkuminen jatkui tuosta päivästä tähän päivään. Erosta on siis jo kolme vuotta. Avioliittomme kesti kolme ja puoli vuotta.

Se, että selvisin sieltä pois, vaati työpaikan vaihdon eri paikkakunnalle, etäisyyden ottamisen ja armollisuutta itseäni kohtaan.

Olin viisitoista vuotias nuori tyttö, kun aloin seurustelemaan ensimmäisen kerran. Poikaystäväni oli perinteinen kiltti urheilijapoika. Sellainen, josta kaikki pitävät. Jo ensimmäinen suudelma sai minut voimaan pahoin. Se oli aivan liian intensiivinen, mutta ajattelin että näin vain kuuluu olla. Pikku hiljaa … Jatka lukemista ”Olen selvinnyt”

Edelleen joka ikinen iltapäivä ja ilta, joskus jopa öisin käyn tarkistamassa että ulko-ovi on kunnolla lukossa. Kun kävelen ulkona huomaan tarkastelevani ihmisiä, onko se hän.

Tätä kehää tämä kiertää. Kaikki hyvät neuvot menevät hukkaan, koska emme kulje samalla tiellä. Ymmärrystä ei tule.

Maksoin kalliin hinnan vaietusta salaisuudesta ja rakkauden valinnastani. Sen ymmärsin myöhemmin lapseni kanssa turvakodin portailla apua hakiessani. Me olimme viattomia koettuun väkivaltaan kumpikin.

Sitten tulin raskaaksi. Meistä oli tulossa ihan oikea perhe. Ensimmäisen täysin arvaamattoman pahoinpitelyn jälkeen jotain muuttui pysyvästi. Toivoin asioiden kääntyvän vielä hyväksi, mutta jokin alitajunnassani sanoi, että se oli alkua jollekin vielä pahemmalle.

Kävin töissä, kunhan se sopi hänelle. Hän päätti kenen kanssa olin tekemisissä, millaisia vaatteita käytin ja miten meikkasin. Puhelintani kytättiin, minulle naljailtiin, hän oli äärimmäisen mustasukkainen.

Silloin näin hänen silmissään katseen, jota en unohda. Katseen, josta tiesin, että hän olisi kykenevä tappamaan minut vaikka siihen paikkaan.

Aloin omassa päässäni käsittämään miten tämä suhde tulisi päättymään, jos jäisin siihen. Eräänä aamuna sanoin Nikolle: ”Niko jos tää jatkuu näin nii musta tuntuu että mä lähen täältä ruumispussissa sun takia”. Niko suuttui ja lähti.

Kaikki alkoi lukiossa. Huomasin hänen olevan erilainen kuin kukaan koskaan tapaamani poika. Muutin vanhempieni luota hänen luokseen. Helvetti oli irti! Sanoin pojalle, että hän saa läpsäistä minua, jos nalkuttamiseni menee yli. Ymmärrän vasta nyt, ettei sekään ole oikein!

Haluaisin apua ja tietoa mitä minun pitäisi tehdä, voinko tehdä tälle mitään?

Askel kerrallaan, elämä on matka. Nyt saan elää omaa elämää. Eikä ihmisen kaikkein sisintä kukaan voi koskaan rikkoa. Se on aina ehjä ja kokonainen.

Älkää tehkö samaa päätöstä, jonka minä tein, eli hyväksyin vain kohtaloni.

Vuosienkin jälkeen nykyisen mieheni kanssa säikyn nopeita käsien liikkeitä tai särkyviä tavaroita. Piiloudun nurkkaan tai käperryn pieneksi itkemään ja pyytämään anteeksi.

Erostamme on nyt vähän yli vuosi, ja alan pikkuhiljaa olemaan valmis seuraavaan suhteeseen.

Olin 17-vuotias, kun aloin seurustella silloisen poikaystäväni kanssa. Elämässämme oli paljon vastoinkäymisiä, pääosin ne oli ex-poikaystäväni mielestä minun syy.

Avioiduimme 1997 ja tytär syntyi loppuvuonna. Kaikki oli hyvin kymmenkunta vuotta

Hän oli ahkera, sai työtä helposti ja minä olin kotona lapsen kanssa, joka sairasteli paljon. Kävin ruokakaupassa, jolloin sain rahasumman, joka piti riittää moneen asiaan.

Muistan, että hävetti ihan hirveästi. Hävetti, että joku saisi tietää, että mun mieheni on ihan idiootti. Hävetti, että itse töissä kerron muille, miten pitää olla ja elää, ja esitän jotain hemmetin esimerkkiä, kun oma elämä on ihan sairasta ja kieroutunutta.

Nyt ymmärrän, minkälaista tasa-arvoisessa ja kunnioittavassa parisuhteessa kuuluu olla. Vapauttavaa on ollut myös huonon suhteen loppumisen jälkeen tullut taloudellinen vapaus.

Synnyin 2000-luvun alussa perheeni yhdeksänneksi lapseksi. Olin lapsuuden kirjojen mukaan rempseä ja elehtiväinen tyttö. Veljeni syntyi 3 vuotta minua myohemmin. Perheeni oli vanhoillislestadiolainen. Muut sisarukseni olivat vanhempia ja kotona asuivat vain minä, isoveljeni ja kaksi siskoa. Ensimmäinen muistoni on yhdeltä … Jatka lukemista "Isäni oli väkivaltainen"

Kaikki alkoi suuresta huomiosta, olin täydellinen, prinsessa. Tosiasiassa olin nuori ja kokematon, lapsi vielä. Äkkiäkös minut sai sidottua sormien ympärille.

Taloudellinen väkivalta alkoi ilmetä selvästi ensimmäisen lapsemme syntymän jälkeen. Tarvitsin uuden mekon kasteelle, koska minulla ei ollut sopivaa mekkoa, mutta en saanut ostaa sitä.

Viimeiset yli viisi vuotta olen saanut elää elämää, jossa väkivalta on menneisyydessäni.

Miksi ihmisten on vaikeaa ymmärtää koskemattomuutta ja rajojen rikkomista? Miksi oletetaan eikä kysytä?

En todellakaan halunnut uutta miestä elämääni ja elinkin 10 vuotta yksin. Sitten eteeni tupsahti mies, joka kehui minua, vaikkei edes vielä kunnolla tuntenut.

Han var charmig gav mig uppmärksamhet. Jag var "blind" jag trodde att det var äkta kärlek. I sakta mak tog han kontroll över mitt liv. Jag tappade kontakten med mina vänner, också delvis med min familj. Mitt glada jag försvann, … Jatka lukemista "Jag var ”blind” jag trodde att det var äkta kärlek"

Turvakodilta sain lahjaksi ”vapaudut vankilasta” -kortin. Tosin pantiksi piti antaa vahva tahtoni, että pystyn siihen.

Olin jonkinlaisessa hurmassa. Kyllä siinä kiellettiin ja varoitettiin, mutta se kaikki tapahtui liian nopeasti. Se ensimmäinen isku tuli niin yllättäen, en voinut uskoa sitä todeksi.

Juuri sillä hetkellä hän tulee viereeni istumaan. -Sinulla on todella erikoinen paita, hän sanoo. -Joo..olen vähän erilainen, vastaan. Se oli siinä. Kolme vuotta siitä ja menimme naimisiin. Olin onnesta sekaisin, rakastin sitä miestä yli kaiken. Miten en sitä heti huomannut?

Haluan kertoa oman tarinani ja muistuttaa, että kukaan, joka kokee väkivaltaa, ei ole yksin asian kanssa. Väkivallan jälkeenkin on mahdollista selvitä yhdessä, vaikka helppo tie se ei todellakaan ole.

Tapasin sinut kesällä kymmenen vuotta sitten, hurmaava komea pitkä mies. Ihastuin heti. Sinussa oli jotain maagista.

Tapasin lapseni isän, kun olin viettänyt sinkkuelämää jo jonkin aikaa. Tuntui, että vau, tässä on mies, joka oikeasti haluaa olla kanssani!

Tähän saakka mitään ei ole ollut olemassa, mitään ei ole tapahtunut, koska kukaan ei tiedä totuutta. Olen ollut hiljaa ja selviytynyt.

Tutustuin lasteni isään todella nuorena. Hän oli mukava ja piti samoista asioista mistä minäkin. Harva 19-vuotias lähtee metsään marjastamaan tai sieneen. Hän oli erilainen. Hän toi lahjoja, joskus hieman hassuja lahjoja, jotka saivat hymyilemään. Tutustuimme ja aloimme seurustelemaan. Muutin toiseen … Jatka lukemista ”Tämä on vain riipaisu elämästäni”

Epäilyt ja syytökset alkoivat kasaantua. Sitten minua lyötiin, ei kerran, ei kaksi, vaan niin monta kertaa, että lopetin laskemisen. Roikuin suhteessa, koska koin, että vääryys pitää korjata oikeaksi.

Mulle se on aina ollut kaksi eri ihmistä. Se huutava ja pelottava. Ja sit se tyyppi jonka kanssa on kiva viettää aikaa. Mut se ajan vietto on ollut semmosta kaverillista.

Näiden vuosien aikana olin jo ehkä tottunut, että kosketat minua. Olin 12-vuotias, niin pieni, niin viaton, 12-vuotias. Sillon veit mun unelmat, ison osan tulevaisuutta ja tyhmänä luulin, että se oli ainoa asia mitä teet. Kasvoin, kosketit minua. Vartuin ja pakotit … Jatka lukemista "Silloin veit mun unelmat"

Myöhemmin olen ymmärtänyt olleeni lähisuhdeväkivallan uhri. Koin sekä henkistä että taloudellista väkivaltaa, mutta en tajunnut sitä silloin. Syytin kaikesta itseäni ja omia valintojani, ja häpesin sekä miestäni että itseäni.

En voi enää kunnolla katsoa koko miestiä. Hän käyttää lähes joka ilta alkoholia ja nuokkuu.

Tiedän, että en halua väkivaltaa enää missään muodossa elämääni ja olen valmis sanomaan sille heippa. Vaikka en aina itse erota, mikä on väkivaltaa, pyrin ottamaan siitä selvää, koska päämääräni on tärkeä.

Olen elänyt väkivaltaisessa parisuhteessa pian 16 vuotta. Vointini, itsetuntoni, itseluottamukseni ym. ovat aaltoilleet. Koko kuvassa olen voinut välillä paremmin, välillä huonommin. Parisuhde on haastanut koko sen ajan, mutta monet muut asiat ja ihmiset ovat kannatelleet minua ja luoneet uskoa parempaan … Jatka lukemista ”Muutos tuntemattomaan on pelottava”

Mä itken.. Mä en huuda. En huuda koskaan. Istun hiljaa, kuuntelen kuinka haukkuu minua rumilla sanoilla.

Olin melko nuori suhteen alkaessa. Suhteen ihan alkuvaiheessa kaikki vaikutti täydelliseltä ja mies oli hyvä puhumaan. En ollut aiemmin seurustellut, joten kyseessä oli ensimmäinen kunnon parisuhteeni. Väkivalta tuli hitaasti mukaan kuvioihin.

Äiti, rakastan sinua, sekä tahtoisin elää kanssasi vielä pitkään.